Etsi
  • Pauliina Lapio

Uusimmassa Lääkärilehdessä asiaa taiteesta

Sairaala Novassa Jyväskylässä kokeillaan osallistavan taiteen menetelmiä.


27.8.2021 ilmestynyt Lääkärilehti kertoo, miten Sairaala Novassa toteutettu psykiatrisen residenssi toteutettiin yhdessä henkilökunnan kanssa. Lääkärit tekivät taidetta nuorten kanssa suljetun osaston taiteilijaresidenssissä.


Vuonna 2019 toteutettu residenssi oli yhteistyössä Taiten edistämiskeskuksen, New Beat oy:n, Sairaala Novan ja Lime Art Manchesterin kanssa toteutettu projekti. Pauliina Lapio toimi residenssin tuottajana yhdessä silloisen läänintaiteilijakollegansa Jaakko Kemppaisen kanssa. Pelitaidetta ja kuvataidetta yhdistelevä residenssi oli ainutlaatuinen, koska osastolla ja erityissairaanhoidossa ei ole aikaisemmin toteutettu taiteilijaresidenssitoimintaa.





Miten residenssi onnistui?


"Taiteilija Dawn Prescott Manchesterin sairaalasta vietti kuukauden osastolla, ja sen aikana henkilöstö, lääkärit mukaan lukien, ja potilaat toteuttivat yhdessä kuvataideteoksen. Varsinkin potilaissa näkyi myönteisiä muutoksia.

– Nuoret, jotka eivät halunneet lähteä mukaan yhteiseen tekemiseen, osallistuivatkin teoksen tekemiseen. Yliaktiiviset nuoret pystyivät työskentelemään jopa 1,5 tuntia yhteen menoon.

Myös henkilöstölle oli tärkeää, että he pystyivät yhdessä potilaiden kanssa työskentelemään yhteistä lopputulosta kohti.

– Se antoi voimaantumista ja toi kontakteja potilaiden kanssa, joihin oli ollut vaikea saada yhteyttä."

- Sanotaan Lääkärilehden artikkelissa. Dawnin lisäksi paikalla oli Tuukka Pasanen tekemässä pelitaidetta tai oikeammin kokeellista elektroniikka. Huiken hienosta residenssistä syntyi taideteos nimeltään Pascal, joka vieraili jopa Jyväskylän taidemuseossa keväällä 2021.


Jos residenssitoiminta laitoksissa kiinnostaa enemmän, on Pauliina Lapio (Luova Lapio) kirjoittanut menetelmäoppaan yhteisölähtöisen taiteilijaresidenssin tuottamiseen. Se löytyy täältä ja sen on tuottanut Taiteen edistämiskeskus vuonna 2019.


Lääkärilehden artikkeli löytyy täältä.

8 katselukertaa0 kommenttia