top of page
Etsi
  • Writer's picturePauliina Lapio

Luova Lapio käynnistää syksyn tuottamalla valokuvanäyttelyn Valo meissä

Valokuvanäyttely Valo meissä Pikku-Huopalahden asukastalolla 10.-24.9. 2021




Päätin rikkoa hiljaisuuden
Nyt on aika työntää sivuun
kaikki se aines
josta pitää vaieta.
Olla kertomatta. Sanomatta.
Ja näyttää vahvalta
Vaikka kaukana
tuolla jossain
mielen sumulaaksossa
Vaeltaa se pimeys
joka on kohdannut minutkin
uudestaan ja uudestaan

Hengitä rauhassa
Mutta älä anna
maailman valojen sammua
Ennen kuin jokainen sivu
on käännetty
pimeä kiedottu
ymmärryksen viittaan
ja kerrottu kaikille
että kaunista on
olla keskeneräinen.


Pauliina Lapion valokuvanäyttely Valo meissä käy läpi henkilökohtaista paranemisprosessia luontokuvien, valon ja tekstien kautta. Mukana on teoksia vuosilta 2010-2021. Kuvissa näkyy tarkkaileva ote luontoon ja kuvattaviin kohteisiin. Taiteilija pyrkii kuvillaan löytämään pysähtyneistä hetkistä kauneutta ja valoa. Useissa kuvissa toistuu veden elementti eri muodoissaan. Kuvissa on myös taiteilijoista otettuja teoskuvia. Näyttelyn tekstit kertovat vaikeista aiheista, kuten surusta, häpeästä, vihasta, yksinäisyydestä ja traumaattisista kokemuksista, kuitenkin pukien ne kauniiksi ja toivoa tuoviksi ajatuksiksi ja ymmärrystä antaen. Näyttely on samalla kunnianosoitus luonnolle ja sen kauneudelle sekä ihmisen kyvylle löytää paranemisen elementit taiteen sekä luonnon kautta.


Pauliina Lapio on valokuvaaja, tuottaja, kirjoittaja, luovan työn ammattilainen, kouluttaja ja intialaisen henkisen mestarin suomalainen joogaoppilas. Monipuolinen kokemus taiteen kentällä alkoi vuonna 2003 tapahtumatuottajana ja viimeisimpänä työnantajana oli Taiteen edistämiskeskus, jossa hän toimi taiteen ja hyvinvoinnin läänintaiteilijana vuosina 2015-2020. Nyt Lapio on yksityisyrittäjä tarjoten taide- ja hyvinvointipalveluita asiakkailleen.


Lapio on kuvannut 6 -vuotiaasta asti. Hän on tehnyt bändien promokuvauksia, hääkuvauksia, tapahtumakuvausta, kirjojen kuvitusta sekä matkakertomuksia valokuvaten eri organisaatioissa. Intohimona hänellä on luontokuvauksen lisäksi jooga, tanssi, runot, musiikki ja performanssitaide. Jälkimmäisen parissa hän on tehnyt esiintymisiä Enkeli Ensemble -nimisessä kokoonpanossa.


Näyttelyn avajaiset 9.9. klo 15-19

Muut aukioloajat asukastalon aukioloaikojen mukaan ma-pe.

Olen paikalla useimpina päivinä näyttelyn ajan https://pikkuhuopalahti.fi/asukastalo/

Tervetuloa!


Lisätiedot:

Pauliina Lapio

044 362 9552

pauliina.lapio@gmail.com


www.luovalapio.com




Näyttely on tuotettu Taiteen edistämiskeskuksen tuella.





59 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page